25. lokakuuta 2014

Omenainen kahvikakku

Pitkästä aikaa innostuin kaivamaan essun esiin ja leipomaan oikein perinteisen kahvikakun. Tätä kakkua ei voi kutsua kuivakakuksi, sillä omenasose ja jogurtti tekevät siitä ihanan mehevän. Mausteina käytin kanelia ja inkivääriä, jotka sopivat hyvin yhteen omenasoseen kanssa.

Omenainen kahvikakku:

2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
100 g voisulaa
1 ½ dl omenasosetta
2 dl turkkilaista jogurttia
4 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vuorotellen voisulaa, omenasosetta ja turkkilaista jogurttia. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sen jälkeen taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 C asteessa uunin alimmalla tasolla 1 tunti.


19. lokakuuta 2014

Pippurinen lihapata

Kylmenevässä ja sateisessa syksysäässä mieleen alkavat hiipiä herkulliset pataruoat. Villasukat jalassa olohuoneen sohvanurkkaan käpertyneenä selailin reseptejä ja löysin tämän Valion pippurisen lihapadan ohjeen kokeiltavaksi. 

Mustapekka-juustosta pippurisen poltteen saava pata on oiva lisä muiden patareseptien joukkoon. Syksyisiä kokkailuilmoja varmasti riittää, joten todennäköisesti seuraavina viikonloppuna padassa hautuu esimerkiksi karjalanpaisti tai stroganoff. Mies on haaveillut olutpadasta, joten miksi ei sellainenkin :)

Pippurinen lihapata:

1 kg naudan paistia
2 rkl voita
2 tl suolaa
3 sipulia
200 g herkkusieniä
5 dl vettä
70 g tomaattipyreetä
2 pkt Mustapekka-juustoa
2 rkl vehnäjauhoja

Poista lihasta kalvot ja leikkaa paisti reilun kokoisiksi kuutioksi. Paista lihakuutiot voissa, jotta ne saavat kauniin värin pintaansa. Siirrä lihat pataan ja mausta suolalla. Leikkaa sipulit ja herkkusienet isoiksi paloiksi ja kuullota hetki pannulla. Lisää pataan sipulit, sienet, vettä ja tomaattipyreetä sekä paloitellut Mustapekka-juustot.

Hauduta kannen lihan mureudesta riippuen 1 ½ - 2 tuntia. Itse käytin naudan sisäpaistia ja puolentoista tunnin hauduttamisen jälkeen liha oli jo sopivan mureaa. Suurusta halutessasi sekoittamalla pari ruokalusikallista vehnäjauhoja tilkkaan kylmää vettä ja kaatamalla seos kiehuvaan kastikkeeseen. Tarjoa keitettyjen perunoiden kera.



Moussaka

Tämän reseptin kokkailin jo muutama viikko sitten, mutta ohje on jäänyt näköjään julkaisematta. Ensimmäistä kertaa tein moussakaa kotona, mutten varmasti viimeistä kertaa, sillä se suorastaan suli suuhun. Tomaattikastikkeesta tuli yksi maukkaimpia, mitä olen koskaan tehnyt. En ole oikein osannut käyttää viinietikoita kastikkeissa, mutta luulen, että muiden mausteiden ohella valkoviinietikka oli se, joka antoi kastikkeeseen hyvän terävyyden.

Moussaka:

1 munakoiso (500 g - 600 g)

Tomaattikastike:
400 g karitsan paistijauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
1 rkl valkoviinietikkaa
1 laakerinlehti
ripaus kanelia
1 tl oreganoa
1 rkl kuivattua persiljaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

Valkokastike:
50g voita
3 rkl vehnäjauhoja
3 1/2 dl kevytmaitoa
ripaus muskottipähkinää
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
1 kananmunan keltuainen

Päälle:
100 g emmental-juustoraastetta

Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Paista viipaleet kevyesti pannussa tilkassa öljyä.

Ruskista jauheliha ja kuutioidut sipulit. Lisää tomaattipyree ja -murska. Mausta kastike valkoviinietikalla, laakerinlehdellä ja kanelilla. Lisää myös oreganoa, persiljaa, suolaa ja pippuria. Anna tomaattikastikkeen kypsyä hiljalleen sillä aikaa, kun valmistat valkokastikkeen.

Sulata kattilassa voi. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja paista hetki. Lisää maito koko ajan sekoittaen. Mausta kastike muskottipähkinällä, valkopippurilla ja suolalla. Nosta kattila liedeltä ja lisää kastikkeen joukkoon yksi kananmunan keltuainen.

Kokoa moussaka voideltuun vuokaan latomalla vuorotellen munakoisoviipaleita ja kastikkeita. Muista poistaa tomaattikastikkeesta laakerinlehti. Päällimmäiseksi kerrokseksi laita valkokastiketta ja ripottele pinnalle juustoraastetta.

Paista 200C asteessa 45 minuuttia. Anna vetäytyä folion alla 15 minuuttia ennen tarjoilua.



14. syyskuuta 2014

Suppilovahverokeitto kuivatuista sienistä

Kuivatut suppilovahverot ovat odottaneet kaapissani keiton valmistusta... sanotaanko, että tovin. Onneksi ne säilyvät pitkään - Marttojen mukaan useita vuosia :) Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi keitellä niistä sunnuntailounaaksi herkullista suppilovahverokeittoa.

Itse en ole mikään sienestäjä-tyyppi, vaikka sieniruokia maistelenkin ihan mielelläni. Tämä kuivatut suppiset ovat peräisin äidiltäni, joka muistini mukaan oli saanut niitä kummiltani. Jos siis muistan oikein, kun täytyy tunnustaa, että nämä ovat olleet kaapissani ainakin vuoden tai kaksi. Kuka sukulainen siis tunnustaa kuivattaneensa suppiksia? Kiitos sille tämän herkullisen keiton aineksista :)

Suppilovahverokeitto:

1 dl kuivattuja suppilovahveroita
2 dl vettä
2 rkl voita
½ sipuli
2 rkl vehnäjauhoja
3dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
1 rkl kuivattua persiljaa
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa

Laita sienet likoamaan veteen pariksi tunniksi. Puristele sienet kuiviksi ja ota liotusvesi talteen. Leikkaa sienet ja sipuli kuutioiksi. Paista sieniä ja sipuleita hetki kattilassa nokareessa voita. Lisää vehnäjauhot ja anna rasvan imeytä jauhoihin. Lisää liotusvesi sekä 3dl vettä ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua 10 minuuttia. Lisää kerma ja mausta persiljalla, suolalla sekä mustapippurilla. Anna keiton hautua vielä hetki. Tästä annoksesta riitti keittoa kahdelle loppasuulle :)