21. maaliskuuta 2012

Maukas chorizokeitto

Maaliskuuta eletään jo pitkällä, eikä tätä skorpionia ole näkynyt paljon keittiössä. Tai ainankaan uusien reseptien kimpussa... Anteeksi siis tämä hiljaiselo. Kevät on tuonut mukanaan paljon uusia asioita ja vaikka hyvä ruoka aina lämmittääkin mieltä, ajatukset ovat olleet jossain muualla kuin uusissa resepteissä. Siksipä viimeiset viikot on mennyt kokkaillessa ja syödessä jo entuudestaan hyväksi havaittuja ruokia :)

Yksi ihana resepti kuitenkin tipahti postiluukusta sisään kerran yhden Hesarin välissä. Valiolta on nyt tullut taas uusi maustettu ruokakerma, jossa on tuttua makua yhdestä lemppariherkustani Mustapekka-tuorejuustosta. Valion reseptilehdessä oli ohje keittoon, jota päätin sitten testata vähän tietysti muunneltuna. Oli kyllä erittäin onnistunut keitos, sillä koko kattilallinen hävisi parissa päivässä ja maistui hyvin kaikille syöjille :)

Maukas chorizokeitto:

175 g chorizo-makkaraa
1 purjo
2 isoa valkosipulinkynttä
2 paprikaa (punainen ja keltainen)
500 g paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattipyreetä
5 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2,5 dl Mustapekka-ruokakermaa

koristeluun tuoretta basilikaa

Poista makkarasta mahdollinen kuori ja kuutioi makkara pieniksi kuutioiksi. Pese ja hienonna purjo, purista valkosipulinkynnet ja kuutioi pestyt paprikat. Ruskista makkaroita kattilassa omassa rasvassaan. Lisää joukkon purjo, valkosipulit ja paprikat ja anna kypsyä hetki. Lisää sen jälkeen paseerattu tomaatti, tomaattipyree ja vesi. Mausta sokerilla ja suolalla. Anna keiton kiehua noin 5 minuuttia ja lisää lopuksi ruokakerma. Kiehauta ja laita sen jälkeen levy pois päältä, kattilaan kansi päälle ja hauduta keittoa hetki ennen tarjoilua. Annostele lautasille ja koristele tuoreella basilikalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti