30. syyskuuta 2012

Herrasväenleivät

Mielessäni oli ajatus leipoa jonkin sortin kanelitankoja tai -ässiä tms, mutta se ajatus ei ollut muotoutunut vielä keksin muotoon. Satuin mainitsemaan asiasta vaihtaessani kuulumisia mummoni kanssa. Hän sitten yllytti minut tekemään herrasväenleipiä. No mikäs siinä, hyviähän ne ovat. En ollut aiemmin tehnyt itse herrasväenleipiä, mutta kerta se oli ensimmäinenkin.

Herrasväenleivät ovat vakioherkku monissa meidän suvun juhlissa. Parhaat tekee tietysti mummo! Erityisesti mieleen on jäänyt lapsuuden joulut. Niin kotona kuin mummolassa pikkuleipäpurkkia pidettiin kahvikaapin ylimmällä hyllyllä, ettei kukaan rohmu mene syömään niitä etukäteen. Joulupäivän kahvihetkeä ja pikkuleipäpurkin aukeamista odotettiin serkkujen kanssa kieli pitkällä. Ai, että! No mutta tässä ensimmäiset omat herrasväenleipäni - mummon reseptillä tietysti.

Herrasväenleivät (40 kpl):

200 g margariinia
100 g sokeria
1 keltuainen
200 g venhäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

hilloa/marmeladia väliin

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon yksi keltuainen. Lisää jauhojen joukkoon leivinjauhe ja lisää jauhot taikinaan puuhaarukalla sekoittaen. Laita taikina jääkaappiin pariksi tunniksi viilenemään.

Jauhota pöytä ja kaulin huolella. Kauli taikinasta muutaman millin paksuinen levy ja ota pyörellä muotilla pikkuleipiä. Kiinnitä huomiota siihen, että kaikista pikkuleivistä tulisi samanpaksuisia. Asettele leivät leivinpaperin päälle uunipellille. Leivo koko taikina, jotta voit sitten rauhassa keskittyä paistamiseen. Paista uunin keskiosassa 200C asteessa 5-7 minuuttia. Tarkkaile paistotulosta. Herrasväenleipien ei tarvitse ottaa hirveästi väriä.

Anna valmiiden pikkuleipien jäähtyä. Annostele väliin hilloa tai marmeladia. Voit halutessasi kierittää leivät hienossa sokerissa. Säilytä pikkuleipiä muovirasiassa, joilloin ne pehmenevät suussasulaviksi. 





2 kommenttia: