6. syyskuuta 2012

Uuniohrapuuro ja mehukeitto

Niin vaan kesä meni ja elämme jo syyskuuta. Koulut pyörähtivät käyntiin muutama viikko sitten - ei tosin enää omalla kohdallani. Opiskelijaelämä alkaa olla virallisesti takana, kun kuun lopussa valmistun tradenomiksi. Kaiholla kuitenkin muistelin kouluruokia (en tosin viimeisimmästä koulustani!), joita on tullut syötyä jos jonkin näköistä. Kaikilla on varmasti aika vahvoja mielipiteitä kouluruoasta, inhokkeja ja suosikkeja. Taisin selata jotain ruokasovellusta kännykälläni, kun vastaan tuli ohrapuuron ohje. Tuli ihan mieleen yläasteajat, silloin oli nimittäin usein ohrapuuroa lounaaksi. Koskaan en ole kotona syönyt ohrapuuroa, en ainakaan muista. Mutta nyt päätin palata puurolautasen muodossa hetkeksi yläasteen ruokalaan.

Koulun ohrapuuro oli varmasti kattilassa keitettyä. Itse yritin päästä tässä vähän helpommalla ja tein puuron uunissa. Kaikki aineet vaan vuokaan, muutaman kerran voi sekoittaa puuroa paiston aikana ja sitten se on valmista. Aikaa ohrapuuron teko kyllä ottaa joka tapauksessa :) Uunipuurossa jäin kaipaamaan kattilapuuron kosteutta ja mehevyyttä. Hyvää uunipuurokin kyllä oli, mutta ei ihan samanlaista kuin muistelemani kouluruokalan ohrapuuro. Puuron kaveriksi tein mustaviinimarjamehukeittoa.

Uuniohrapuuro (4:lle):

1½ dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
1 litra kevyt maitoa
1 tl suolaa

Voitele uunivuoka. Mittaa vuokaan ohrasuurimot, maito ja suola ja sekoita keskenään. Paista uunin alaosassa 200C asteessa noin 1½ tuntia. Voit sekoittaa puuroa muutamaan kertaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti