9. tammikuuta 2013

Italianpata

Marras-joulukuu on ollut meille monelle juhlan aikaa, jolloin ovat maistuneet vaikka minkälaiset herkut. Tammikuussa on taas aika palata takaisin arkeen ja katsoa, mitä suuhunsa laittaa. Herkuttelun jälkeen ainakin minulle maistuvat ihan tavalliset kotiruoat, joten niinpä tartuin soppakauhaan ja tein ihan tavallista italianpataa.  Sen lisäksi, että se on hyvää, se on myös nopea valmistaa. Jää aikaa vaikka lähteä illalla lenkille, kun ei ole koko ilta mennyt ruoanlaittoon.

Italianpata:

400 g naudan jauhelihaa
1-2 sipuli
2 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
½ tl paprikajauhetta
1 rkl oreganoa
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio
2 dl rakettispagettia
1 pss (200 g) herne-maissi-paprikaa

Kuori ja pilko sipulit. Ruskista jauheliha isossa paistokasarissa ja lisää joukkoon sipulit. Kuullota hetki. Lisää pannuun tomaattimurska sekä -pyree. Mausta paprikajauheella, oreganolla ja mustapippurilla. Lisää pannuun vesi, lihaliemikuutio, spagetit sekä herne-maissi-paprikat. Anna kypsyä 6-7 minuuttia, kunnes spagetit ovat kypsiä. Tarjoa raikkaan vihersalaatin ja raejuuston kera.   


2 kommenttia:

  1. Meilläkin panostetaan taas arkiruokailuun, se maistuu taas hyvältä herkuttelujen jälkeen :)

    Upea lautanen! Olen tuota sarjaa kovasti kaupassa aina ihaillut.


    annemi/52weeksofdeliciousness

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sininen Tuokio-kuvio on aivan ihana! Sain joululahjaksi toivomani kahviastiaston Tuokio-kuppeja. Välillä syön ruokaa pienemmältä lautaselta, niin ei tule mussutettua liikaa :)

      Poista