20. maaliskuuta 2013

Banaani-kookosmuffinssit

Viime viikonloppu vierähti mukavasti perheeni luona Itä-Suomessa. Pyörähdin lauantaiaamuna myös ostoksilla Carlsonilla, jossa oli meneillään 5+1 Hullun halpaa päivää. Sieltä tarttui mukaan Iittala-designia tulijaisiksi appivanhemmille sekä Hackmanin Kajsa-muffinssipelti. Olen aiemmin tehnyt muffinssit aina tavallisissa paperisissa vuoissa, joissa ne eivät ole kohonneet kovin hyvin. Haaveena on siis ollut pellin ostaminen, jotta muffinssit näyttäisivät edes joltain. Toiveeni toteutui ja leivoinkin eilen muhkeimmat muffinssit ikinä :) Makuina muffinsseissa oli banaania, kookosta ja valkosuklaata - kyllä maistui! :)

Banaani-kookosmuffinssit (12 kpl):

2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
100 g margariinia
2 banaania
2 dl kookosmaitoa
100 g valkosuklaata
4 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

tilkka öljyä muffinssivuoan voiteluun

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata margariini, muussaa banaanit haarukalla soseeksi ja pilko suklaa pieneksi rouheeksi. Lisää taikinaan sulatettu rasva, banaanisose, rouhittu valkosuklaa sekä kookosmaito. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe sekä vaniljasokeri ja lisää seos taikinan joukkoon. Voitele muffinssipellin kolot pienellä tilkalla rypsiöljyä. Jaa taikina vuokiin. Paista uunin alaosassa 200C asteessa noin 20 minuuttia.





11 kommenttia:

  1. Maistuis kyllä mullekin nämä muffinssit :) käytän itsekin pääasiassa muffinssivuokaa apuna, mutta joskus on kiva käyttää värikkäitä paperimuottejakin, vaikka niillä tehdessä tuleekin aina vähän epämuodostuneita muffinsseja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinuskikissan sivuilta luin vinkin, että muffinssipeltiin voi laittaa myös vuoat pohjalle, jolloin säästyy tiskaamiselta ja kuten sinä sanoit, saa vähän väriä esille panoon :)

      Poista
  2. Ihanan muhkeita ja mautkin kohdallaan.:) Minäkin käytän aina muffinssipellin kanssa paperivuokia. Pelti pysyy puhtaampana ja muffinssit lähtevät paremmin irti.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Myös öljyllä voitelu toimi hyvin ja muffinssit irtosivat vuoasta vaivattomasti. Mutta kokeilen ensi kerralla noita paperivuokia pellissä :)

      Poista
  3. Nyt mulla on nuo muffinsit uunissa. Muutin hieman ohjetta laitoin kookosmaidon sijasta kookoshiutaleita ja laitoin vain 2dl jauhoja mutta hyvän näköistä ja makuista taikinaa tuli:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kokeilit reseptiä :) Tulee varmasti hyviä myös noilla muutoksilla.

      Poista
  4. Kyllä tuli tosi hyviä unohdin sanoo et jätin pois suklaat. Ihanan makuisia♥

    VastaaPoista
  5. Huomenna on pakko kokeilla koska on joulu! Isosiskoni kokeili näitä ja hän rakastui niihin. Olen tehnut myös gurmee blogin glögijuustokakun ja ihan sairaan hyvän makuista tuli:) Olen rakastunut leipomiseen mutta siihen menee jonkin verran rahaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä yhdet parhaimmista muffinsseista, joita olen koskaan tehnyt. Suosittelen kokeilemaan :) Leipominen on tosi kiva harrastus. Esimerkiksi leivän leipominen on halvempaa kuin valmiin leivän ostaminen kaupasta. Kannattaa harjoitella!

      Poista